Kuulumisia

Anteeksi pitkä hiljaisuus blogissani, aika ei yksinkertaisesti tunnu riittävän kirjoittamiseen, jos esseitä ei lasketa mukaan. Töissä on ollut mukavaa ja illat tuntuvat kerta toisensa jälkeen lyhyemmiltä. En saata uskoa, että syyskuu on kohta takana. Vastahan se alkoi!

Huomasin juuri että olen yhden tehtävän edellä avoimen yliopiston laatimaa opiskelusuunnitelmaa, mutta tarkoitus ei suinkaan ole hidastaa tahtia. Tällä hetkellä elämäni kokonaisuudessaan on yllättävän hyvässä tasapainossa: työ, vapaa-aika, opiskelu, liikunta, nukkuminen, kaikki kohdallaan.

Viikonvaihde

Lauantai sujui töissä. Sunnuntaina olin kotikonnuilla.

Maanantaiaamuna innostuin soittamaan viulua pitkästä aikaa :) ja kuten kuvista näkyy, mulla oli ihan liikaa aikaa, kun aloin tehdä näitä taiteellisia sommitteluja...

Ny nukkumaan sieltä!

"Ny nukkumaan sieltä!"

Mikäköhän siellä huutelee? Ei ollut naapuri, taisi olla oma alitajunta ja ikävä morkkis, tieto siitä, että huomenaamulla pitäisi pystyä heräämisen lisäksi myös opiskelemaan, käyttämään aivojaan.

Pitäis todella mennä nukkumaan. Ilta kului leffaa katsoen, opiskellen ja nyt koneella istuen. Niska on kipeä. Oli tarkoitus laittaa sunnuntai-maanantai -postaus, mutta nyt ei jaksa. Huomenna sitten :)

Öitä!

Maljapuhe- haaste

Dee antoi minulle elämäni ensimmäisen haasteen, josta olen erittäin innoissani. Maljapuhehaaste on Deen itsensä kehittelemä ja mielestäni aivan mahtava!

Ohjeet:

1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa listaat viisi asiaa, josta sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.
2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.

1) Tärkeät ihmiset

Olen kiitollinen perheestäni, sukulaisistani, ystävistäni ja kaikista ihmisistä, joita arvostan. Minut saa hyvälle tuulelle ihmiset joista välitän ja jotka tuovat elämääni väriä.

2) Eläimet

Olisi aika ankeaa ajatella elämää ilman eläimiä. Ja varsinkin ajattelen lämmöllä rakasta koiraani. Paitsi, että lokeista en erityisemmin pidä, sillä ne saattavat kakata päälleni (itselläni tosin ei ole omakohtaista kokemusta).

3) Koulutus ja terveydenhuolto

Hehehee, nyt menee kyllä tosi viralliseksi, mutta koettakaa kestää. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että Suomessa on toimiva terveydenhuoltojärjestelmä ja täällä arvostetaan koulutusta sekä tuetaan nuorten opiskelua.

4) Turvallisuus

Täällä Suomessa on kohtuullisen turvallista elää. Iloitsen siitä suuresti.  On ihanaa opiskella, käydä töissä ja viettää laatuaikaa ystävien kanssa ilman, että koko ajan vilkuilee epäluuloisesti ympärilleen. Varovainen ja huolellinen tietenkin saa ja pitää olla, mutta noin suurimmalta osin Suomi on turvallinen paikka asua.

5) Hyvät kirjat ja suklaa

Rakastan lukemista! Hyvät kirjat ovat niin sadeilmojen kuin hellepäivien (jolloin ei jaksa tehdä mitään muuta kuin lukea) pelastus! Olen aina ollut hieman suklaariippuvainen ja iloitsen siitä, että tässä ihan vieressäni on lähikauppa, josta voin käydä vaikka aamutuimaan ostamassa suklaata. Nam!

Ja seuraavaksi haluaisin kuulla maljapuheita seuraavilta henkilöiltä ;)

Maailma on minun , Nanna, Kaisaelina, Coconutskin ja Bea :)

Lisää lappusia!

Ja taas näitä lappuja satelee :P katsokaa ohjeet aikaisemmasta postauksesta.

Nannan positiivisuusprojekti- blogissa lataan akkuja aina silloin, kun tuntuu, että oma positiivisuus ei aivan riitä. Hyvää tekstiä ja mielestäni myös hyvin ajankohtaista pohdintaa siitä, miten voisimme kokea joka päivän, tai ainakin osan niistä, positiivisesti.

Rosie  on myös lahjakas kirjoittaja! Kannattaa käydä katsomassa tämän nuoren neidin pohdintoja.

B.N. kirjoittaa tosi eläväisesti omaan blogiinsa ja hän pohtii kirjoittamista erittäin syvällisesti. B.N. myös odottaa lukijoidensa osallistuvan omaan pohdiskeluunsa ja heittää yleensä tekstiinsä myös kysymyksiä lukijoille (olen ihan koukussa niihin!) 

Syringa on ehdottomasti ansainnut myös tunnustuksen. Olen selaillut hänen blogiaan silloin tällöin, hyvää tekstiä!

Kettu kirjoittaa myös hyvää tekstiä. Tämä blogi on minulle vielä aika uusi tuttavuus, mutta säännöllisesti käyn lukemassa :)

Coconutskin kirjoittaa myös aivan ihanasti! Joten ehdottomasti myös hänelle kuuluu post it -lappu :)

mmmarken blogissa on ihania runoja, ajatuksia ja kuvia!

Sitten tietysti Lila, jolta sain oman post it - lappuni. Lila kirjoittaa omista kirjoitusprojekteistaan. Mielestäni niitä on tosi mielenkiintoista lukea :)

Sitten tietysti Bean blogi :) Bea kirjoittaa niin omia mietintöjä, runoja ja hieman kaikkea siltä väliltä. Aivan mahtavaa luettavaa!

Chokocutie kirjoittaa novelleja blogiinsa. Kannattaa käydä tutustumassa!

Susi kirjoittaa fantasiakirjallisuutta ja kuten blogini lukijat tietävät, myös itselläni on taipumusta samaan aiheeseen.

Sitten tietysti Rina, joka on minulle samoin melko uusi tuttavuus, mutta hänestä sanoisin, että hän on kirjoittajana hyvin tuottelias. Häneltä on ilmestynyt jo oma omakustannekirja ja sen lisäksi hän kirjoittaa novelleja ja työstää uutta kirjaa.

Little poetic kirjoittaa hienoja runoja ja hänen blogissaan on myös upeita kuvia!

No niin, tässä oli hieman enemmän kuin viisi, mutta kaikki joka tapauksessa ihanat lappusensa ansainneet! Kiitän ja kumarran, on ihanaa lukea blogejanne!

Post it! (Lisää hehkutusta)

Eli siis, kun saat Post it! lapun:

1) Kiitä saamaasi henkilöä linkillä
2) Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3) Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.

Eli tässä tämä lyhykäisyydessään. Tässä lukee viidelle suosikkiblogille, muttaaaa en usko, että kukaan on näreissään siitä, että viisi ei ihan minulle riitä? Sillä hyviä blogeja on vain liikaa! Vai suuttuuko joku mulle verisesti, jos hieman tätä kohtaa sovellan?

Post it!

No niin! Nyt on tultu taas pelleiltyä koneen kanssa.

Tänä aamuna koin äärettömän ihanan yllätyksen! Kiitokset tästä aamun piristyksestä kuuluvat Lilalle. Lila on nuori kirjailijanalku, jonka tulevaa tuotantoa odotan innolla :)

Lila siis antoi minulle Post it - lapun ja nyt tehtäväni olisi jakaa näitä eteenpäin :)

Haluan antaa ensimmäisen Post it - lapun rakkaalle siskolleni Marialle, joka auttoi minut alkuun blogini kanssa. Maria pitää kuvablogia, kannattaa käydä katsomassa!

Toisen Post it- lapun haluan antaa runoilevalle ystävälleni, joka kirjoittaa The Misery in My Mind - blogia :)

Kolmannen lapun annan Onnenpäiväselle, jonka tekstit saavat minut nauramaan ja iloitsemaan elämästä.

Neljännen lapun annan Deelle, äärettömän ahkeralle ja tuottelijaalle kirjoittajalle. Dee, ilman sinua meillä ei olisi tällaista kirjoittajayhteisöä. Kiitos!!!! :)

Ja ja ja haluan antaa lapun myös muutamalle muulle, kai saan jatkaa tätä myöhemminkin? Mun pitää mennä syömään! Ja ehtiä tunnille :D mutta jaan lisää lappuja, koska musta tuntuu et olis paljon enemmänkin ihmisiä jotka ansaitsee tän kunnianosoituksen :) eli palaillaan!

Musiikista

Ajattelin kirjoittaa hieman musiikista. Itselleni hiljaisuus on tosi kiusallista. Aamuisin huomaan, että vaellan tv:n ääreen ja avaan toosan, jota en kuitenkaan katso. Taustamelu vain rauhoittaa kummasti ja sitä pystyy keskittymään tärkeisiin asioihin, kuten siihen, että kengät menevät väsyneistä silmistä huolimatta oikeisiin jalkoihin, enkä onnistu laittamaan paitaa ylleni väärinpäin. Taustamelu auttaa siis keskittymään. Samoin musiikki. Lenkillä astelen rivakasti kappaleen tahdissa. Ihmiset ovat tottuneet tanssimaan musiikin tahdissa, taputtavat käsiään, heiluttelevat jalkojaan. Musiikki saa meidät usein liikkeelle. Mistä tuli mieleeni… Musiikki on jotain, mitä jää kaipaamaan taustalle. Itselläni on aika laaja musiikkimaku ja se tuntuu myös vaihtelevan päivittäin. Seuraan harvoin valtavirtaa, mitä tulee musiikin kuunteluun, mutta toisinaan tulee huomattua, että saatankin pitää jostain kappaleesta, joka on noussut suureksi hitiksi ja soi kaikkien korvissa.

Heips

Eksyin tänään ensimmäistä kertaa :D vasen, oikee, vasen… nyt ei kyllä näytä oikealta paikalta. Oonko mä kävellyt tästä ennen? 

Onneks kannattaa aina kysyä tietä, nii pian mäkin pääsin sit oikealle reitille ^^ nyt hahmotan täällä entistä suurempia kokonaisuuksia! Jesh!

Your Planet Needs You!

Mulla on ollut tosi upea päivä!

En olisi voinut paremmin viettää päivää ennen opiskelujen alkua :) kiertelin ystäväni kanssa ympäri Helsinkiä ja päivän päätteeksi suuntasimme lintsille. Kävimme kahdessa laitteessa, ostin hattaran (nami!) ja nautin ihanasta auringonpaisteesta.

Olin pitkästä aikaa vuoristoradassa, ja kiljuin vain vähän. Olen erittäin ylpeä suorituksestani ^^

Katsokaa ihmeessä video, jonka kuvasin vuoristoradassa. Sen reissun aikana kommelluksia riitti! Ystäväni alkoi yllättäen kakoa ja kun ihmettelin, että mitä hän köhii, hän näytti minulle purkkaa, johon oli lentänyt ötökkä! :D tietysti purkan kuvaaminen kesken vuoristoratakyydin tuotti hankaluuksia, mutta onnistui.

Kämpillä piristin hieman huoneeni valkoisia seiniä julisteilla. Kun törmäsin näihin julisteisiin kaupassa, purskahdin nauruun. Näissä julisteissa on mielestäni jotain tosi koomista ja sympaattista samanaikaisesti. Nämä ovat niin hienoja, että pakkohan ne oli seinälle saada.

 

Näistä saa hyvää kannustusta :D nyt olen valmis opiskelujen alkuun!

Tule, vapauta neljän seinän sisältä

Odotan tässä yhtä ystävääni, joka on lupautunut näyttämään minulle paikkoja täällä Helsinki-Cityssä. Olen aamun pyörinyt neljän seinän sisällä ja taistellut ampiaista vastaan. Mulla on paha aavistus, että se odottaa täällä jossain, että mä pahaa aavistamatta törmään siihen. Sen lisäksi olen löytänyt hometta suihkun lattialta. Eilen siellä vieraillessa huomasin vain jotain oranssia mönjää laatoituksessa. Jes, tästä lähtien menen suihkuun asti sukkasillaan. Olen myös opetellut käyttämään uutta kahvinkeitintä (ai tänne se vesi meneekin!).

Tällaisia mukavia pikku oivalluksia koko aamu täynnä! Mitäs teille kuuluu?

Kymmenen turhaa pelkoa - muuttopäivä

1. Pelkään, etten koskaan osaa pakata rationaalisesti.

2. Pelkään, että auton takakontti laahaa maata, kun kaikki mun tavarat on kyydissä.

3. Pelkään, että auto hajoaa kaiken ton tavaramäärän takia.

4. Pelkään, että isäni selkä hajoaa tämän tavaramäärän alla (koska en itse edes jaksa nostaa kaikkia laukkujani, jotka aion siis jääräpäisesti ottaa mukaan)

5. Millä ihmeellä saan osan näistä tavaroista kotiin jossain vaiheessa?

6. Miten kellon voi kuljettaa turvallisesti?

7. Entä jos kaadun taaksepäin rappusissa?

8. Kuinka nopeasti mukaani ottamat banaanit pilaantuvat?

9. Millainen haju pilaantuneesta banaanista tulee mun matkalaukkuun?

10. MULLA EI OLE VIELÄKÄÄN SUUNTAVAISTOA!



Ai mistä muka huomaa, että muuttopäivä on koittanut?

Tänään siis olisi tiedossa muutto maaseudun rauhasta Suomen pääkaupunkiseudulle. Jäiks. Kivaa tulee toivottavasti olemaan. Odotan muuttoa innolla ja rauhoitun luultavasti siinä vaiheessa, kun kaikki tavarat ovat ehjinä paikoillaan. Tänä aamuna mun oli tarkoitus vain ja ainoastaan pakata. Noh, olen tehnyt kaikkea muuta kuin pakkaamista, mutta onneksi vielä ehtii :)

Mulla on edessä siis koulupäiviä, iltatöitä, jos hyvin käy ja itsenäistä opiskelua. Eli, rakkaat lukijat, en välttämättä kykene kirjoittamaan omia tekstejä aivan joka päivä, mutta yritän pitää blogiani mahdollisimman elävänä. Eli jotain kivaa joka päivä, eiköhän sellainen lupaus onnistu :)

11. Luvun jatkoa

Käänsin katseeni ulos ikkunasta. Sade oli juuri taukoamassa. Ajoimme peltojen ja metsikköjen ohi. Ruoho vilisi tien vieressä. Jonkin ajan kuluttua Joonas kääntyi oikealle ja näin pienen lammen ja sen vieressä ihanan, punaisen maalaistalon. Kyseessä oli kaksikerroksinen puutalo, jossa oli musta katto. Listat olivat valkoiset ja talon edessä oli pikkuinen kuisti.

”Oi!” henkäisin. ”Tämä paikka on upea.”

Joonas ajoi talon taakse, missä oli autotalli. ”Kiva, jos pidät siitä”, hän naureskeli ajaessaan auton parkkiin.

Nousin ulos autosta ja katsoin autotallissa ympärilleni. ”Tämä on yksi sekaisemmista autotalleista, jonka olen nähnyt.”

”Kiitoksia”, Joonas totesi ja otti yhdeltä hyllyltä räsynuken, ”äitini ja isäni tykkäävät keräillä kaikenlaista.” Joonas heilutteli nukkea kädessään. Annoin katseeni tutkia paikkoja. Löysin vanhoja kodinkoneita, lehtileikkeitä ja kirjoja, tuhansittain kirjoja.

”Haluat varmaan nähdä muutankin kuin autotallin?” Joonas naureskeli. ”Tosin, jos pyydät kauniisti, voimme pedata sinulle vuoteen myös tänne.”

”Olenko jäämässä tänne?” hämmästelin.

”Vain väliaikaisesti”, Joonas korjasi, ”tai niin kauaksi aikaa, kun voimme olla varmoja, ettei Sofia osaa etsiä sinua. Mutta se ei ole tämän päivän murhe.” Joonas harppoi ulkoilmaan ja huusi peräänsä: ”Ala tulla jo, homehdut sinne vielä!”

Nauroin vastaukseksi ja kävelin ulos. Katselin lumoutuneena pientä lampea ja sen vettä, joka kimmelsi auringon loisteessa. Käännyin kertoakseni Joonakselle, kuinka rakastin heidän pientä pihalampeaan, mutta hämmästyin, kun häntä ei näkynyt missään. Sen sijaan, kun hetken katsoin ympärilleni pihalla, näin tutun hahmon nojaavan yhtä haapaa vasten.

Hahmo hymyili minulle. Jähmetyin ja tunsin sydämeni sukeltaneen näkemääni lampeen. En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä. En voinut edes liikahtaa. Tuijotin vain näkemääni hahmoa, joka seisoi edessäni lähes enkelimäisenä ilmestyksenä. Hahmo alkoi lähestyä minua hitain askelin.

Tuijotin aaveen tummia hiuksia ja tunsin kyynelten pyrkivän silmiini. Nieleskelin. Patrik. Hän se todella oli. Hän oli ihan oikeasti tulossa minua kohti. Patrik laski kätensä olkapäilleni ja katsoi minua huolestuneena päästä varpaisiin.

”Linda”, Patrikin ääni kuulosti sulosoinnuilta huolen lisäämästä karheudesta huolimatta. ”Linda, olethan kunnossa?”

En pystynyt vastaamaan. Nyökkäsin. Silloin Patrik veti minut halaukseen. ”Olen niin pahoillani”, hän parahti, ”olen niin pahoillani.”

Hetkinen hei, ajattelin itsekseni. Nyt jokin oli todella pahasti pielessä. Minunhan pitäisi tässä olla pahoillaan. Patrikin kuului olla vihainen minulle, ei itselleen. ”Ei”, henkäisin ja vetäydyin kauemmas. ”Patrik, minunhan tässä pitäisi pyytää anteeksi.”

Patrik katsoi minua äimistyneenä, mutta sitten vain huvittuneena: ”Senkin hupsu.” Hän pörrötti hiuksiani.

”Mutta”, änkytin, ”etkö lähtenyt juuri sen takia? Olit suuttunut minulle ja halusit minut pois elämästäsi.”

”Voi luoja”, Patrik henkäisi. Hän otti kasvoni käsiinsä. ”Linda, minä lähdin, koska pelkäsin olevani sinulle riski. Mutta se oli tyhmää. Lähteminen oli ajattelemattominta, mitä saatoin tehdä. Sinun ei olisi ikinä tarvinnut kokea kaikkea tätä.” Hän hieroi pientä, lähes kadonnutta naarmua kädessäni, joka oli tullut käteni vanginneista köysistä. ”Linda, en minä koskaan halunnut lähteä sinun luotasi.”

Tunsin jalkojeni muuttuvan nesteeksi: ”Enkä minä halunnut, että lähdet.”

Patrik veti minut syleilyynsä. Tunsin viileän tyyneyden ja helpotuksen ympäröivän minua kaikkialta. Vastasin halaukseen kiitollisena, en nimittäin luottanut omiin jalkoihini enää ollenkaan. Olin kotona. Viimeinkin kotona.

Jatkuu       

Muutos

Muutos ahdistaa. 

Katson kassalle hiljalleen tulevia tuotteita. Sitten katson hintaa: 39 ja jotain. Herranjestas! Olenko juuri kuluttamassa lähes neljääkymppiä itseeni? Mm, kyllä. Mutta enhän minä ostanut kuin

hammasharjan

hammastahnan

meikkejä

shampoon

hoitoaineen

kosteusvoidetta

ja keltaisia kukkasia.

Minä… muutos… ööh, mikä yhdistelmä.

Olin eilen pitkästä aikaa Lahdessa. 

Siellä kävellessä mietin asioita, kuten edellistä kertaa, kun muutin pois kotoa viime vuonna.

                                         Soulmate!

Olen siis nyt asunut kesäni vanhempieni luona.

Mietin sitä, millaista oli aloittaa uudessa paikassa. Uudet ihmiset, uudet opiskelukaavat.

Sitten mietin kesälomaani, joka on mennyt ohi hieman liian nopeasti.

Muutos pelottaa. Sisälläni asuva viisivuotias hyppii tasajalkaa ja huutaa: ”Mä en haluu!”

Uusi paikka, joo sopii, uudet ihmiset, joo ehdottomasti haluan tutustua. Mutta opiskelua. Taas. Enkö vasta saanut erityispedagogiikan perusopinnot tehtyä? Enkö vasta päässyt toipumaan yhdestä rankimmasta opiskeluvuodestani ikinä?

Olen ainakin päättänyt, että tänä vuonna opiskelen niin, että asetan (uskokaa tai älkää) oman jaksamiseni etusijalle. Jotain hyvin uutta minulta!

Mutta palataan Lahteen. Siellä ollessani kävin lähes päivittäin lenkillä ja eilen poikkesin jälleen kävelemään tuttua reittiä. Alikulkukäytävän kohdalla jähmetyin yllättyneenä, sillä se oli muuttunut. Tutussa, rumassa alikulkukäytävässäni oli tapahtunut muutos.

Se oli siisti, sen seinät olivat täynnä graffiteja ja asfaltilla ei lojunut mitään epämääräistä mönjää. Katsokaa tästä:

http://www.ess.fi/?article=378353 

Niin. Huomasin olevani hyvällä tuulella, kun pääsin alikulkukäytävän jälkeen takaisin auringonpaisteeseen.

 

                                         Toisinaan.

 
                                                   Muutos on hyvästä.

Dekkari 2. Luku

Kasper

”Eiköhän pidetä pieni tauko”, Riku hihkaisi. En voinut kuin tuijottaa häntä. Oli vaikea uskoa, että Riku oli työssään kuolinsyytutkijana tutkimassa raa’asti murhattua naista eikä missään helvetin sirkuksessa klovnina.  

Kävelimme pois rikospaikalta. Jatkoimme kulkuamme läheiseen puistoon. Riku nyökkäsi puistonpenkkiä kohti ja me muut seurasimme sanaakaan sanomatta. Kun kaikki kolme opetuslasta ja Seija olivat paikalla, Riku sytytti tupakkansa ja Noora seurasi kiltisti esimerkkiä. Tunsin käsieni tärisevän, kun näin Nooran kaivavan paketista käyttämätöntä savuketta ja kirosin sitä tosiasiaa, että olin vuosia sitten lopettanut tupakoinnin.

Kenties olen pohjimmiltani masokisti, kun kaikkien riippuvuusoireiden jälkeenkin halusin liittyä muiden ystävieni tupakkapiiriin.

”Aah”, Noora henkäili, ”äskeiset kauhukuvat katoavat tässä höyryssä.”

”Todellakin”, Riku vastasi. Hän katseli oman savukierteensä halkovan tietä ilman läpi. ”Olenpa minä tökerö!” Riku henkäisi yllättäen ja kääntyi Seijan puoleen. ”Täytyyhän nuorelle neidolle antaa henkoset myös.”

”Älä suotta vaivaudu”, Seija naurahti ja kieritti ruskeat kiharansa poninhännälle, ”en polta.”

Riku loi Seijaan ”miksi sitten olet siinä”-katseen.

”Pidän vain hajusta”, Seija nauroi. ”Säästä ei tullutkaan niin kamala kuin pelkäsin.”

”Ei tullut, ei”, henkäisin lievästi kyllästyneenä pohtien, että naiset saavat aina käännettyä puheen säähän, leipomiseen tai neulomiseen. Tosin Annen kohdalla puhe kääntyi aina ruuanlaittoon. Kokemuksesta tiesin, että se nainen oli todellinen velho keittiössä. Mutta siitä huolimatta, aina kun soitin hänelle, menossa oli jonkin palaminen, kärähtäminen, sulaminen tai pilaantuminen.

Joko se nainen tarvitsi kaaosta jokaisen huippuluomuksensa tekoon. Tai sitten minua kusetettiin ja pahasti.

Seija

”Voisimme mennä tänään moikkaamaan Annea pitkästä aikaa.”

”Mm”, Kasper vastasi.

”Kasper, jumalauta!” En voinut reaktiolleni mitään. Kasper kääntyi minua kohti yhtä yllättyneenä kuin itse käänsin katseeni poispäin hänestä. ”Anteeksi”, henkäisin nolona, ”et ole vain viime aikoina ollut oma itsesi. Tai tarkemmin sanottuna olet ollut kuin puolikuollut muutaman tunnin ajan. Saan sinulta vain epämääräistä mutinaa vastaukseksi, jos sitäkään. Mikä sinulla on?”

”En vain ole aivan kunnossa”, Kasper henkäisi.

”Jotain ongelmia Annen kanssa?” veikkasin.

”Ei, ei”, Kasper mutisi, ”hän vain tuntuu ottavan tämän niin kevyesti. Liian kevyesti. Toki erostamme on aikaa ja hänellä on jo uusi mies ja…”

”Et ole päässyt yli hänestä”, täydensin.

Kasper peitti kasvonsa. ”En niin.” Hän käänsi katseensa minuun ja huokaisi: ”Olen säälittävä.”

”Älä höpsi”, kiirehdin sanomaan ja talutin häntä rivakasti kahvilan suuntaan. ”No, mennään hänen luokseen joku toinen ilta. Mennään nyt sen sijaan ottamaan päivän kofeiiniannoksesi jossain muualla.”

Anne

Seuraavana aamuna lähdin töihin kiireellä. Kävelin koulun tyhjää käytävää eteenpäin ja astelin luokkaani. Tiukoille menneestä lähdöstäni huolimatta olin luokassa ennen oppilaita. Kellon soidessa paikalle laahusti lauma puhuvia, nauravia ja haukottelevia nuoria.

”Avatkaa maantiedon kirja sivulta 56, aloitamme uuden kappaleen.”

Olin varpaillani koko tunnin ja tuijotin Timon paikkaa, joka ammotti tyhjyyttään. Olin raivoissani. Tunnin loputtua marssin opettajanhuoneeseen.

”Neiti auringonpaistehan se siinä”, rinnakkaisluokan opettaja heitti.

”Pikemminkin paise”, huokaisin ja haroin hiuksiani, ”onko kahvia?”

”Siel pitäis olla täys pannullinen”, sama opettaja vastasi kääntämättä katsettaan pois sanomalehdestä.

Pystyin puhumaan vasta nostettuani kofeiinitasoni normaalitasolle: ”Sain eilen aika ikävää sähköpostia.”

”Mitä siinä luki?”

”Kuole, hullu työnarkomaani.”

Tällä kertaa rinnakkaisluokan opettaja henkäisi kauhuissaan ja heitti sanomalehtensä pois. ”Mitä? Todella?”

”Todella”, nyökkäilin ja hörppäsin lisää kahvia. ”Ja minulla on voimakas aavistus siitä, että se tuli Timolta.”

”Timolta?” toinen opettaja puuskahti epäuskoisena. ”Onhan se poika todellinen maanvaiva. Mutta tuo kuulostaa uhkausviestiltä, sellaiselta, joka kannattaa ottaa tosissaan. Luuletko, että Timo pystyisi tekemään jotain tuollaista?”

Kohautin hartioitani: ”En tiedä. Mutta olen aika varma, että hän on syyllinen. En usko, että siitä kannattaa turhaan hepuloida.”

”Mm”, kuului vastaus, ”mutta muista pitää itsestäsi huolta.”

Ihan kuin olisin kuullut tuon lauseen ennenkin. Aika hiton monta kertaa ennenkin. Työpäiväni jälkeen olin onnellinen siitä, että olin taas vapaa ihminen seuraavaan työaamuun asti. Palasin kotiin väsyneenä ja lysähdin sohvalle.

Jep, tämä muiden holhous alkoi todella käydä hermoilleni.

”Kulta, tulit jo kotiin.”

Loin väsyneen hymyn Petrin suuntaan. ”Hei, kulta.”

”Viitsisitkö tehdä palveluksen?” Petri kysyi niin kauniisti kuin taisi.

Käänsin päätäni taaksepäin: ”Niin?”

”Ajattelin käydä haudoilla, mutta Ville haluaa puistoon. Minä vähän niin kuin jo lupasin hänelle, että voisimme mennä. Mutta haudoille pitäisi vaihtaa kukat.”

”Voin kyllä mennä”, vastasin, ”ihan mukavaa saada raitista ilmaa.”

Lähdin saman tien autolle ja suuntasin kukkakaupan kautta hautausmaalle. Kevät oli vasta aluillaan. Aurinko porotti vielä liian paksuihin lumikinoksiin ja tunsin lapsen malttamattomuutta, kun odotin kesää. Katselin hautausmaan puita, joista osissa oli vielä pientä lumikerrosta. Edellisenä yönä oli satanut ehkä sentin tai pari.

Ravistin yhdestä puusta lumet alas. Miten lapsellinen, mutta silti niin tarpeellinen vastaisku tälle pitkälle talvelle voi tehdä olon niin onnelliseksi? Suuntasin suoraan haudoille, joiden luona huomasin viettäväni koko ajan enemmän ja enemmän aikaa.

Rauha olkoon kanssasi. Matias Nieminen 3.5.1978–6.7.1988, Heli Nieminen 13.9.1948–5.7.1988, Kaisa Nieminen 8.12.1983–6.7.1988 ja Juha Nieminen 6.2.1946–6.7.1988.

Niin, rauha olkoon kanssasi, ajattelin hautakivien nimiä lukiessani. Sillä se ei ollut kanssanne teidän eläessänne.

Pyyhin lunta Matiaksen nimen päältä ja kuvittelin viereeni kymmenvuotiaan pojan. ”Mitä sinä teit ansaitaksesi sellaisen lopun?” Poika ei vastaa. Hänen silmänsä ovat kiinnittyneet jonnekin kaukaisuuteen.

Huomaan pyyhkiväni jälleen kyyneliä silmistäni. Kyse on ihmisistä, joita en ole koskaan tavannut. Kuitenkin kyse on Petrin suvusta, joten kaikki he tuntuvat itselleni läheisiltä. Matias oli Petrin velipuoli. Petrin äiti Ilona raiskattiin 18-vuotiaana. Nuori äiti jätti poikansa adoptoitavaksi. Perhe ei kuitenkaan koskaan ilmaantunut paikalle. Petri päätyi lastenkotiin ja sai vasta Matiaksen ja Kaisan jo kuoltua kuulla, että hänellä oli sisar- ja velipuoli.

Kenties, näin jälkeenpäin ajatellen, on hyvä, että hän sai tietää aiheesta vasta jälkikäteen. Se saattoi pelastaa mieheni hengen.

Laitoin kukkia kaikkien muiden paitsi yhden haudalle. Juha Nieminen, väkivaltainen mies, joka eräänä kauniina heinäkuun päivänä päätti teurastaa koko perheensä. Asia tosin mutkistui, kun lapset pääsivät pakoon, mutta huhujen mukaan Juha löysi heidät pitkän etsinnän jälkeen läheisestä metsästä, missä hän tappoi molemmat lapsensa ja lopuksi itsensä.

Ja vielä tänäkin päivänä minä mietin, miten jostain niin kamalasta saattoi tulla jotain niin upeaa kuin mieheni Petri.  

Jatkuu