Kulttuurieroja

Vajaa viikko Lyonissa paljasti melkoisia eroja ranskalaisessa ja suomalaisessa kulttuurissa. Suomessa kaikilla on aina kiire; metron liukuportaissa juostaan, liikennevaloista lähdetään kaasupoljin pohjassa ja kaikkialla on oltava ajoissa, mutta mielellään vähän etuajassa.

Ranskalaisella ei ole kiire minnekään. Ehei, ruokakaupassa jäätelöt saattavat sulaa kassajonossa, koska kaikki tapahtuu tuskastuttavan hitaasti. Liikennevalojen vaihtuessa punaisesta vihreäksi ranskalaisella ei ole mitään kiirettä liikkeelle lähtiessä. Suomessa tällainen toiminta aiheuttaisi suurta paheksuntaa ja torvet tööttäilisivät kärsimättömästi. Ranskassa autoilijoiden ei tarvitsisi kuin soittaa torvea päivät pitkät. Lyonin liikenteessä vallitsee hillitty kaaos. Punainen ja vihreä ovat vain suuntaa-antavia symboleja. Jalankulkijan pääsy suojatielle on samoin monimutkainen prosessi. Autot eivät millään anna tilaa jalankulkijalle.

Koska sanaa ”kiire” ei tunneta, ranskalaiset eivät ole koskaan myöhässä. Jos vaikka sovitaan tapaaminen tiistaiksi, on melko varmaa, että tavataan tiistaina. Ajankohta saattaa tosin siirtyä eteenpäin parilla tunnilla. Huoltoasemalla ranskalainen käy tankkaamassa, jättää autonsa bensa-automaatin eteen ja käy ostamassa huoltoasemalta jotain pientä. Taakse saattaa syntyä pitkäkin autojono, mutta ranskalainen ei vahingossakaan käynnistä autoaan uudelleen ennen kuin kaikki tarpeellinen asemalla on hoidettu.  

Kävin perheeni kanssa maauimalassa.  Maksoimme nuorelle työntekijälle, joka vastasi puhelimeen. Hän puhui ilman mitään kiirettä ja antoi meille vaihtorahat vasta lopetettuaan puhelun. Havaitsin myös, että ranskalaisista suurin osa ei osaa englantia. Monissa kaupoissa aloitimme lauseella: ”Puhutko englantia?” Myyjät pudistivat päätään ja puhisivat jotain ranskaksi.

Yhdessä vaatekaupassa vein pari paitaa kassalle ja miesmyyjä otti ne vastaan. Hän jutteli minulle niitä näitä ranskaksi. Minä näytin hermostuneelta. Sitten hän kysyi minulta ranskaksi: ”Maksatko kortilla vai käteisellä? ”Tuijotin häntä silmät suurina ja hymyilin hänelle nolona. Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen mies sopersi huonolla englannilla: ”Cash?”

Kun olimme menossa metroon, vanha mies tuli innoissaan luoksemme puhumaan ranskaa. Kun kysyimme, osaako hän englantia, vastaus oli ”vähän”. Mies kyseli, mistä tulemme, kun meillä on niin vaaleat hiukset. Kun vastasimme, että olemme Suomesta, mies rypisti otsaansa. Jouduimme toistamaan sanaa F-I-N-L-A-N-D niin monta kertaa, että olisimme voineet ryhtyä huutosakkijoukkueeseen.

Lopulta selostin miehelle, että Suomi sijaitsee Ruotsin vieressä. Siitä olikin paljon hyötyä! Seuraavaksi meidän piti selostaa miehelle, että emme ole ruotsalaisia…

P.S. Kuvia matkasta tulossa sekä hieman selostusta päivien kulusta Lyonissa :)