Muutos ahdistaa.
Katson kassalle hiljalleen tulevia tuotteita. Sitten
katson hintaa: 39 ja jotain. Herranjestas! Olenko juuri kuluttamassa lähes neljääkymppiä
itseeni? Mm, kyllä. Mutta enhän minä ostanut kuin
hammasharjan
hammastahnan
meikkejä
shampoon
hoitoaineen
kosteusvoidetta
ja keltaisia kukkasia.
Minä… muutos… ööh, mikä yhdistelmä.
Olin eilen pitkästä aikaa Lahdessa.
Siellä kävellessä mietin asioita, kuten edellistä
kertaa, kun muutin pois kotoa viime vuonna.
Soulmate!
Olen siis nyt asunut kesäni vanhempieni luona.
Mietin sitä, millaista oli aloittaa uudessa
paikassa. Uudet ihmiset, uudet opiskelukaavat.
Sitten mietin kesälomaani, joka on mennyt ohi hieman
liian nopeasti.
Muutos pelottaa. Sisälläni asuva viisivuotias hyppii
tasajalkaa ja huutaa: ”Mä en haluu!”
Uusi paikka, joo sopii, uudet ihmiset, joo
ehdottomasti haluan tutustua. Mutta opiskelua. Taas. Enkö vasta saanut
erityispedagogiikan perusopinnot tehtyä? Enkö vasta päässyt toipumaan yhdestä
rankimmasta opiskeluvuodestani ikinä?
Olen ainakin päättänyt, että tänä vuonna opiskelen
niin, että asetan (uskokaa tai älkää) oman jaksamiseni etusijalle. Jotain hyvin
uutta minulta!
Mutta palataan Lahteen. Siellä ollessani kävin lähes
päivittäin lenkillä ja eilen poikkesin jälleen kävelemään tuttua reittiä.
Alikulkukäytävän kohdalla jähmetyin yllättyneenä, sillä se oli muuttunut.
Tutussa, rumassa alikulkukäytävässäni oli tapahtunut muutos.
Se oli siisti, sen seinät olivat täynnä graffiteja
ja asfaltilla ei lojunut mitään epämääräistä mönjää. Katsokaa tästä:
Niin. Huomasin olevani hyvällä tuulella, kun pääsin
alikulkukäytävän jälkeen takaisin auringonpaisteeseen.
Toisinaan.
Muutos on hyvästä.
Ja mukavan tuntuinenhan tuo alku on ollutkin!
VastaaPoistaJep, todella :) pikkusen turhaan hermoilin
VastaaPoista