Kissa on sisustuselementti osa 1

Koska Muriel Barberyn teksti kirjassa Siilin eleganssi on taianomaista, olen jälleen päättänyt lainata otteita kyseisestä mestariteoksesta. Oh, kuinka jostain kirjasta voi pitää näin paljon! Jälleen kerran toinen kirjan päähenkilö, Paloma Josse, pohtii elämää suurempia kysymyksiä. 

”Kissojen ainoa kiinnostava puoli on, että ne muodostavat liikkuvan sisustuselementin – mutta meidän roikkuvatsaisiin kissoihimme sekään ei oikein päde” (Muriel Barbery 2010, 51).

Itse uskallan olla eri mieltä. Vaikka kissat ovat luonteeltaan erilaisia kuin koirat, on niillä molemmilla ihmeellinen herkkyys aistia ihmisten tunnetilat. Varmaan aika moni on kuullut sanonnan, joka kertoo kissojen viihtyvän siellä, missä on lämmintä, mutta koirien viihtyvän siellä, missä on ihminen. Olen huomannut tuon sanonnan pitävän paikkaansa.

Kun olin nuorempi, kärsin tosi pahasta koirafobiasta. Voin kertoa, että fobia rajoittaa elämää kuin hengenvaarallinen allergia. Aina, kun jouduin menemään paikkaan, jossa on koira, en uskaltanut istua tuolilla rennosti, vaan pyrin nostamaan jalkani ylös – ettei koira tulisi nuuhkimaan jalkojani. Koska pelkäsin koiria yli kaiken, minusta oli piinaavaa, kun ne tulivat nuuhkimaan minua, jolloin pystyin näkemään niiden suuret, valkoiset hampaat. Tuohon aikaan en kiinnittänyt koirissa huomiota muuhun kuin hampaisiin. Niiden pelottaviin, suuriin hampaisiin, jotka olivat vain senttien päässä ihostani.

Fobioista kärsivät ihmiset nähdään usein liian jyrkkinä: ”En voi tehdä tätä, en voi mennä tuonne, en voi syödä tätä…”

Allergiaa potevat ihmiset eivät läheskään aina pelkää asiaa, jolle ovat allergisia. Sen sijaan fobiasta kärsivän pelko on sairaalloista, lamaannuttavaa. Fobiasta kärsivä ymmärtää itsekin, että asia, jota hän pelkää, ei välttämättä ole vaarallinen. Tietty järkevä varovaisuus koirien kanssa on aina hyvästä ja korkeilla paikoilla ei kannata riehua, vaikka ei korkeanpaikankammoa olisi, mutta esimerkiksi yksikään tuntemani koira ei ole koskaan purrut minua, mutta siitä huolimatta olin aivan paniikissa, kun vain näin koiran.

Sinänsä tiesin, että reaktioni oli järjenvastainen ja koiran nähdessäni tuntui kuin olisin lemmikkieläimen sijaan nähnyt suden, joka lähestyi minua uhkaavasti. Kehoni tuntui käyvän ylikierroksilla, halusin tehdä kaikkeni, että pääsisin vain pois, turvaan jonnekin. Häpesin fobiaani, sillä ymmärsin jo hyvin pienenä, että toiset lapset reagoivat koiriin aivan eri tavalla kuin minä. Lisäksi koin häpeää, koska tilanne tuli epämukavaksi paitsi minulle ja perheelleni, myös koiranomistajille.

Eli muistakaa nämä, jos olette fobiaihmisen kanssa liikenteessä:

1) Älä pelkää – fraasin voit unohtaa, se ei vie luontaista pelkoa pois

2) Älä pakota ihmistä fobiakohteen lähelle – kannusta mieluummin oma-aloitteisuuteen

3) Ymmärrä toisen pelko, ÄLÄ VÄHÄTTELE, älä kyseenalaista

4) Hyväksy se, että tuntemasi henkilö saattaa aina pelätä kyseistä asiaa

jatkuu...