Koska Muriel Barberyn teksti
kirjassa Siilin eleganssi on taianomaista, olen jälleen päättänyt lainata
otteita kyseisestä mestariteoksesta. Oh, kuinka jostain kirjasta voi pitää näin
paljon! Jälleen kerran toinen kirjan päähenkilö, Paloma Josse, pohtii elämää
suurempia kysymyksiä.
”Kissojen ainoa kiinnostava puoli
on, että ne muodostavat liikkuvan sisustuselementin – mutta meidän
roikkuvatsaisiin kissoihimme sekään ei oikein päde” (Muriel Barbery 2010, 51).
Itse uskallan olla eri mieltä.
Vaikka kissat ovat luonteeltaan erilaisia kuin koirat, on niillä molemmilla
ihmeellinen herkkyys aistia ihmisten tunnetilat. Varmaan aika moni on kuullut
sanonnan, joka kertoo kissojen viihtyvän siellä, missä on lämmintä, mutta
koirien viihtyvän siellä, missä on ihminen. Olen huomannut tuon sanonnan
pitävän paikkaansa.
Kun olin nuorempi, kärsin tosi
pahasta koirafobiasta. Voin kertoa, että fobia rajoittaa elämää kuin
hengenvaarallinen allergia. Aina, kun jouduin menemään paikkaan, jossa on
koira, en uskaltanut istua tuolilla rennosti, vaan pyrin nostamaan jalkani ylös
– ettei koira tulisi nuuhkimaan jalkojani. Koska pelkäsin koiria yli kaiken,
minusta oli piinaavaa, kun ne tulivat nuuhkimaan minua, jolloin pystyin
näkemään niiden suuret, valkoiset hampaat. Tuohon aikaan en kiinnittänyt
koirissa huomiota muuhun kuin hampaisiin. Niiden pelottaviin, suuriin
hampaisiin, jotka olivat vain senttien päässä ihostani.
Fobioista kärsivät ihmiset nähdään
usein liian jyrkkinä: ”En voi tehdä tätä, en voi mennä tuonne, en voi syödä
tätä…”
Allergiaa potevat ihmiset eivät
läheskään aina pelkää asiaa, jolle ovat allergisia. Sen sijaan fobiasta
kärsivän pelko on sairaalloista, lamaannuttavaa. Fobiasta kärsivä ymmärtää
itsekin, että asia, jota hän pelkää, ei välttämättä ole vaarallinen. Tietty järkevä
varovaisuus koirien kanssa on aina hyvästä ja korkeilla paikoilla ei kannata
riehua, vaikka ei korkeanpaikankammoa olisi, mutta esimerkiksi yksikään
tuntemani koira ei ole koskaan purrut minua, mutta siitä huolimatta olin aivan
paniikissa, kun vain näin koiran.
Sinänsä tiesin, että reaktioni oli
järjenvastainen ja koiran nähdessäni tuntui kuin olisin lemmikkieläimen sijaan
nähnyt suden, joka lähestyi minua uhkaavasti. Kehoni tuntui käyvän
ylikierroksilla, halusin tehdä kaikkeni, että pääsisin vain pois, turvaan
jonnekin. Häpesin fobiaani, sillä ymmärsin jo hyvin pienenä, että toiset lapset
reagoivat koiriin aivan eri tavalla kuin minä. Lisäksi koin häpeää, koska
tilanne tuli epämukavaksi paitsi minulle ja perheelleni, myös
koiranomistajille.
Eli muistakaa nämä, jos olette
fobiaihmisen kanssa liikenteessä:
1) Älä pelkää – fraasin voit
unohtaa, se ei vie luontaista pelkoa pois
2) Älä pakota ihmistä fobiakohteen
lähelle – kannusta mieluummin oma-aloitteisuuteen
3) Ymmärrä toisen pelko, ÄLÄ
VÄHÄTTELE, älä kyseenalaista
4) Hyväksy se, että tuntemasi henkilö saattaa aina pelätä kyseistä asiaa
jatkuu...
Totta, on todella ärsyttävää, kun ihmiset hokevat, ei meidän koiraa VOi pelätä, tai tuo se lapsi meille oppimaan olemaan pelkäämättä. Kun pelkää, niin sille ei pakolla voi mitään.
VastaaPoistaNiin, kun pelon kohdetta ei voi valita :) eli mitä tahansa voi pelätä vaikka ei haluaisikaan. Myös sitä "jota kukaan ei voi pelätä" -koiraa.
Poista