Dekkari 1. Luvun alku

1988

Matias heräsi alhaalta kuuluvaan kolahdukseen. Hänen isänsä möreä ääni kuului alakerrasta: ”Lapset! Heli!”

Matias oli oppinut pelkäämään isäänsä. Tämän tullessa jälleen umpihumalassa kotiin, Matias veti peiton korviinsa ja rukoili, ettei isä tulisi yläkertaan. Kun kolina vain jatkui, Matias nousi sängystään ja varoi pitämästä yhtään meteliä. Hän hiipi ulos huoneestaan ja kurkisti alakertaan.

Matiaksen äiti oli herännyt alakerrasta kuuluneiden äänien takia. Matias katseli, kuinka hänen äitinsä kiirehti huojuvan miehensä luokse. ”Lapset nukkuvat”, Matias kuuli äitinsä sihahtavan, ”ja sinä karjut täällä kuin hullu villipeto. Herätät naapuritkin vielä.”

”Älä valita, eukko, pidetään vähän hauskaa nyt kerrankin”, mies sammalsi ja otti Helin kovakouraiseen syleilyyn. Heli rimpuili miehensä otteesta, mutta turhaan. Matiaksen isä käytti vaimoaan surutta omana sätkynukkenaan.

Matias hätkähti kuullessaan pienen narahduksen takaansa. Kaisa oli kävellyt puoliunessa ovensuuhun. Matias viittoi pikkusiskoaan palaamaan huoneeseensa, mutta tämä oli jähmettynyt ovensuuhun kuullessaan isänsä äänen. Matias huomasi, että Kaisa katsoi eteensä silmät suurina kauhusta.

Hän joutuu kärsimään niin paljon, Matias ajatteli onnettomana. Hän käänsi katseensa takaisin vanhempiinsa. Hänen isänsä heitti vaimonsa lattialle. Heli yritti nousta ylös, mutta silloin hänen miehensä potkaisi häntä. Nainen kaatui maahan iskun voimasta ja vaikersi.

”Äiti!” Kaisan kimeä, pelästynyt ääni kaikui yläkerrassa.

Matiaksen isän pää nytkähti ja hän katsoi yläkertaan. Matiaksen ja hänen isänsä katseet kohtasivat. Matias tunsi käsiensä puristuvan nyrkkiin ja hampaidensa pureutuvan huultaan vasten. Hän inhosi tuota miestä. Matias siirtyi automaattisesti siskonsa eteen. Kukaan ei satuttaisi hänen siskoaan. Ei tänä yönä.

Matiaksen isän suu kääntyi leveään virneeseen. Hänen silmänsä eivät yhtyneet hymyyn. Ne olivat kylmät ja tyhjät kuten aina ennenkin. ”No, mutta, mitäs täällä?” Mies otti muutaman askeleen eteenpäin.

”Ei! Älä koske…” Heli yritti päästä ylös lattialta, mutta mies potkaisi häntä uudestaan. Kyyneleet valuivat naisen kasvoja pitkin. Mies jatkoi kulkuaan yläkertaan. Matias ja hänen siskonsa lähtivät juoksemaan käytävää eteenpäin. Miehen askeleet kuuluivat heidän korvissaan. Matias tunsi keuhkojensa iskeytyvän rintakehäänsä, kun käsi vetäisi hänet taaksepäin. Matias kaatui selälleen maahan.

Hänen isänsä haisi viinalle ja hielle. Mies riisui vyönsä ja nosti poikansa ylös paidasta repien. Matias yritti juosta, mutta hänen isänsä oli nopeampi. Mies heitti Matiaksen huoneen nurkkaan ja peitti suurella ruhollaan Matiaksen pakoreitin. ”Saat itse päättää mihin osuu”, mies uhkasi, ”itse valitsisin selän.” Matias kääntyi selkä isäänsä päin ja asettui kumaraan asentoon päätään suojaten. Mies repi pojan paidan ylös.

Ensimmäinen isku vyönsoljella selkään oli pahin. Matias pystyi kuulemaan äitinsä kauhistuneet henkäykset. Kaisa vaikeroi toisessa nurkassa. Hän oli peittänyt korvansa ja puristi silmiään tiukasti kiinni. Hän toivoi, että kaikki olisi vain painajaista, josta hän voisi herätä ja kömpiä keskellä yötä äitinsä viereen nukkumaan.

Mutta tämä painajainen ei koskaan loppunut. Tämä oli maanpäällinen helvetti, jossa koko perhe joutui elämään päivästä toiseen. Kolmannen iskun jälkeen Matias ajatteli, että antaisi mitä tahansa, jos hänen ja hänen isänsä roolit vaihtuisivat. Hän halusi saada isänsä kärsimään. Hän halusi nähdä, kuinka hänen isänsä oksentaisi verta ja anelisi häneltä armoa.

Matias inhosi sitä paskiaista. Hän halveksi sitä, mitä se raivohullu teki hänen puolustuskyvyttömälle äidilleen ja Kaisalle, joka oli kuin ihmisen kirkkain ja puhtain ajatus. Älä pelkää, Kaisa, Matias ajatteli. Älä pelkää, äiti. Kohta kukaan ei enää koskaan satuta teitä. Pidän huolen siitä.

Jatkuu